|
|
 Jessen katse pysyy tiukasti omissa tuloksissa. Kuva: Jari Huotari
Kaksinkertainen Suomen mestari Jesse Heinonen on tullut tutuksi kovana kilpailijana ja kunnianhimoisena harjoittelijana. Tiukka, pitkäjänteinen työ lajin parissa ja suurten kilpailujen tuoma kokemus ovat opettaneet Jessen keskittymään kilpailuissa olennaiseen, siis vain omiin tekemisiinsä. Frisbeegolf on niin henkisesti vaativa laji ja se kysyy niin suurta keskittymiskykyä, ettei toisten pelaajien tulosseurantaan vain riitä kapasiteettia. Tai ei sitä kannata tuhlata muihin, kun omankin pelin koossapitämisessä on ihan tarpeeksi.
− Etenkin peliuran alkuvaiheessa lähdin usein pelaamaan kierrosta jotain toista pelaajaa vastaan. Ei siinä mennyt kuin peli sekaisin toista kytätessä. Eikä muuten lämmitä yhtään voittaa sitä kaveria jos tulos jää puolitiehen ja nimi löytyy tuloslistan hänniltä.
Jesse tarkentaakin, että rata on pelaajien yhteinen vastustaja, jota vastaan pelataan vain omaa peliään. Rata pitää yhdessä voittaa, mikä ei varmasti onnistu jos keskittyy pelaamaan vain kilpakumppaniaan paremmin.
− Kyllähän se periaate unohtuu silloin, kun lähteen finaalikierrokselle parin heiton takaa-ajosta. Mutta ei siihen kaverin tulokseen voi mitenkään vaikuttaa, joten kyllä se on parempi pitää katse omassa kiekossa koko kierroksen ajan. Yleensä silloin peli kulkee ja jää pelikaveritkin taakse.
Juttusarjassa Suomen mestarit jakavat kevään ajan hyviksi havaitsemiaan vinkkejä paremman pelituloksen saavuttamiseksi.
Jaani Länsiö
 Timo on varmasti harjoitellut tämänkin heiton. Kuva: frisbee.net
Lajin historian suurimpiin suomalaisnimiin kuuluva Timo Pursio on valloittanut SM-korokkeen korkeimman lauteen lukuisia kertoja, eikä kansainvälistäkään menestystä ole tarvinnut liioitella. Kärkisijat Majoreissa, EuroTourilla ja kotimaassa eivät ole kuitenkaan sattumaa, eiväkä etenkään ilmaiseksi saatuja. Timo vinkkaakin salaisuuden, jonka kaikki taitavat tietää, mutta johon harva haluaa uskoa.
− Toistoja, toistoja, toistoja. Treenin määrän on oltava valtava, jotta pystyy menestymään kilpailuissa. Sitä ei valitettavasti pysty kiertämään kukaan, eivät edes huippulahjakkuudet, Timo muistuttaa. Kyllä kaikki taitavimmatkin yksilöt lajiin katsomatta joutuvat saman koulun käymään, lajista rippumatta.
Timo tietää mistä puhuu, sillä hänet tunnettiin aktiivivuosinaan aivan tautisista päivittäisistä heittomääristään, joista monet voivat haaveilla vain viikkotasolla. Myös aamuhämärässä kostealla nurmikolla tehtyjä treenejä on sitten voinut kiitellä, kun voittoja on napsahdellut tasaiseen tahtiin.
− Kun voitin Tukholman avoimet 2000-luvun alussa kahdesti, olin niin hyvässä kunnossa, etten voinut epäonnistua. Olin harjoitellut etenkin draivia niin paljon, että huonokin heitto onnistui jotenkuten. Pystyin aina paikkaamaan epäonnistumisen, sillä olin saanut myös itsevarmuutta tekemällä niin paljon heittoja alle.
Timo harjoitteli usein niin, että draivaili satametristä väylää niin kauan, kunnes yhdeksän kymmenestä kiekosta oli puttisäteellä ja epäonnistuneenkin heiton sai laitettua sisään.
− Sitä kyllä monesti miettii, että miksi jonkun peli on niin helppoa ja aina vain tulosta syntyy. En ole vielä tähän päivään asti onnistunut löytämään oikopolkua, vaan kyllä se harjoittelun määrä on edelleen se ratkaisevin tekijä. Ja kyllähän sen täytyy olla myös hauskaa, puurtamistahan ei jaksa kukaan, mutta omistautuminen vaatii myös systemaattista tekemistä.
Juttusarjassa Suomen mestarit jakavat kevään ajan hyviksi havaitsemiaan vinkkejä paremman pelituloksen saavuttamiseksi.
 Hynönen kilpailutilanteessa. Kuva: Jari Huotari
Joonas Hynönen oli vuonna 2008 kotimaisten areenoiden ykkösnimi voitettuaan solkenaan kisoja, joista kirkkaimpana muistona on Suomen mestaruus. Vielä silloin SM-mitalit ratkaistiin koko kauden mittaisella kiertueella.
Vaikka Joonas tunnetaan erityisesti pitkistä heitoistaan ja luotisuorista puteistaan, ei hän ole painottanut harjoitteluaan vain korin ääreen tai jättiväylille. Jos aikoo pärjätä koko kesän ajan, pitää hallita muutkin kuin heittotekniikat. Tärkein on henkinen paineensietokyky.
− Nykyään taso on todella kova ja yksilöiden taidot hyvin tasaisia, joten ratkaiseviksi tekijöiksi voittoja jaettaessa jäävät mentaalipuoli ja paineensieto. Ne kun ovat tässä lajissa kaikkein tärkeimmät taidot, ja olenkin harjoitellut pääkoppaa viimeaikoina paljon sekä lukenut aihetta käsitteleviä kirjoja. Eihän sillä ole väliä, pärjäätkö harjoituksissa, jos et koskaan voi toistaa tulostasi kisoissa, Joonas toteaa.
Golfhan on tunnetusti yksi vaativimmista lajeista henkisesti, eikä frisbeegolf eroa siinä asiassa mitenkään. Kiekko on saatava koriin keinolla millä hyvänsä, ja usein vielä kovan paineen alla. Harjoituksissa tilanne on eri, koska epäonnistuminen on sallittua. Kisoissa ohiputti näkyy heti tuloskortissa. Harjoittelu tuntuukin joskus turhauttavalta, koska kisassa ei pysty samaan rentouteen.
− Harjoittelen puttia usein kuvittelemalla itseni tilanteeseen, jossa olen pakkopaikan edessä. Tällöin saan simuloitua kisan painetta mielessäni ja totuttelen hermojani vaikeaan puttiin. Esimerkiksi European Openissa vuonna 2009 en heittänyt kovinkaan hyvin, mutta olin tilassa, jossa puttaaminen tuntui tavattoman helpolta. Olin lopulta yhdeksäs, enkä usko, että olisin pienemmässä kisassa putannut niin hyvin, koska olin valmistautunut ison ja tärkeän kilpailun tunnelmaan harjoittelussani.
Juttusarjassa Suomen mestarit jakavat kevään ajan hyviksi havaitsemiaan vinkkejä paremman pelituloksen saavuttamiseksi.
Jaani Länsiö

Frisbeegolfin SM-kilpailut on tänä vuonna myönnetty Nokian Frisbeeseuralle ja Innova Champion Europe Oy:lle. Tapahtuman järjestelyistä vastaa Nokian Frisbeeseura yhdessä Innova Champion Europen kanssa, ja Kilpailun johtajana (TD) toimii Jussi Meresmaa. Varajohtajana
(apulais-TD) toimii Jukka Leinonen.
Kilpailu pelataan Nokian urheilupuistossa ja ratana on European Openista tuttu 2700-metrinen par 64 -layout.
Kilpailu järjestetään neljäpäiväisenä tapahtumana 26−29.7. Mukaan otetaan korkeintaan 168 pelaajaa avoimessa ja naisissa sekä ikäkausisarjoissa.
Vuonna 2013 SM-kilpailut pelataan Tammisaaren Västerbyn radalla neljäpäiväisenä kilpailuna, jonka järjestää EIF Discgolf. Mukaan mahtuu 192 pelaajaa. Kilpailun johtajana toimii Jan-Mikael Uusikylä. Päivämäärät tarkentuvat myöhemmin.
Jaani Länsiö
 Anders Swärd, Timo Pursio ja Sami Loukko Tukholmassa vuonna 1999. Kuva: Jonas Löf
Sami Loukko, lajin kotimaisia suuruuksia 2000-luvun taitteesta, oli ensimmäisiä suomalaisia upsidedown-heiton taitajia. Sami muistaakin,että ennen Ville Piipon herättämää upsivillitystä hän sai huomattavaa etua muihin pelaajiin. Kun kaverit kopistelivat puunrunkoja, Sami kiersi latvojen kautta.
Mutta yhden heiton mies Sami ei koskaan ollut. Hän piti huolen siitä, että jokaista heittoa oli harjoiteltu, ennen kuin sitä käyttäisi kisassa. Moninkertainen Suomen mestari vinkkaakin, että laaja heittovalikoima kuuluu jokaisen pelaajan hankintalistalle.
− Pidin harjoittelun mielenkiintoisena tekemällä kaikenlaisia treenejä. Joskus ne painottuivat hyvinkin erikoisiin heittoihin, mutta en koskaan halunnut joutua kilpailussa sellaiseen tilanteeseen, että minulla ei olisi sopivaa heittoa takataskussa.
Samin mukaan harjoittelua ei tarvitse tehdä vain tutulla radalla, vaan enemmänkin erilaisissa puistoissa ja kentillä, missä on valinnanvaraa. Tällöin tilanne on aina uusi, kuten usein kisoissakin on. Lisäksi heittoja pitäisi tehdä eri tuulen suuntiin, hankalista paikoista ja erilaisissa olosuhteissa. Ei pidä tehdä vain mukavia juttuja, heikkouksiakin pitää harjoitella.
− Kun harjoittelin paljon ja voitin kisoja, oli monipuolinen heittovalikoimani ja tekemäni harjoitteet hyvin ratkaisevassa asemassa. Muistan kyllä, että turbo- ja perhosputtien hinkkaaminen harjoituskorilla on yllättävästi palkinnut kerran jos toisenkin tosipaikan tullen.
Juttusarjassa Suomen mestarit jakavat kevään ajan hyviksi havaitsemiaan vinkkejä paremman pelituloksen saavuttamiseksi.
Jaani Länsiö
Pro-tour 2012
Suomen Frisbeeliitto organisoi kaudella 2012 tourin jossa pelataan neljä kaksipäiväistä osakilpailua.
- Kilpailuissa heitetään vähintään 3 x 18 väylää.
- Sarjoina Avoin, Naiset, Seniorit-40 ja Seniorit 50.
- Kilpailumaksu on avoimessa sarjassa 30€ ja muissa sarjoissa 20€.
- Kunkin osakilpailun osallistumismaksuista 30 % menee kilpailun järjestäjälle.Osakilpailujen palkintorakenteena noudatetaan PDGA:n top25 % -ohjetta, siten että payout on 70 %.
- Sarjoissa jaetaan rahapalkinnot.
- Kilpailun järjestäjä voi lisätä palkintopottiin sponsoripalkintoja.
- Pelaajan yhteispisteisiin lasketaan kolme parasta osakilpailua.
- SFL jakaa kunkin sarjan yhteispisteissä kolmelle parhaalle pokaalit ja parhaiten sijoittuneille rahabonuksia.
- Kilpailuja voi järjestää vain Suomen Frisbeeliiton jäsenseura.
Pro-tourin osakilpailuja ei voi järjestää samanaikaisesti tärkeimpien EuroTourin kisojen, tai Major-, SM- ja EM-kisojen kanssa. Nämä kilpailut ja niiden päivämäärät ovat:
- Copenhagen Open 14.-15.4
- Tali Open 4.-6.5.
- Swiss Open 19.-20.5.
- Stockholm Open 29.6.-1.7.
- SM-kisat 27.-29.7.
- EM-kisat 16.-19.8.
Pro-tourin tarkemmat säännöt löytyvät SFL:n kotisivuilta osoitteesta: http://frisbeeliitto.fi/kilpailutoiminta/frisbeegolf/pro-tour-2012-kilpailusaannot/
Amatööri-tour 2012
Suomen Frisbeeliitto organisoi kaudella 2012 amatööreille, junioreille ja naisille sarjan jossa pelataan neljä yksi- tai kaksipäiväistä osakilpailua.
- Kilpailuissa heitetään vähintään 2 x 18 väylää.
- Kisat joko 1- tai 2-päiväisiä.
- Sarjoina Advanced Amateur, Intermediate Amateur, Naiset ja Juniorit.
- Kilpailumaksu juniorisarjassa 10€ ja muissa sarjoissa 20€.
- Kunkin osakilpailun osallistumismaksuista 30 % menee kilpailun järjestäjälle.Osakilpailujen palkintorakenteena noudatetaan PDGA:n top25 % -ohjetta, siten että payout on 70 %.
- Kaikissa sarjoissa jaetaan tuotepalkinnot.
- Kilpailun järjestäjä voi lisätä palkintopottiin sponsoripalkintoja.
- SFL jakaa kunkin sarjan yhteispisteissä kolmelle parhaalle pokaalit ja parhaiten sijoittuneille rahabonuksia.
- Pelaajan yhteispisteisiin lasketaan kolme parasta osakilpailua.
- Kilpailuja voi järjestää vain Suomen Frisbeeliiton jäsenseura.
- Kilpailuja ei voi järjestää samanaikaisesti SM-kisojen kanssa 27.-29.7.
Toiminnanohjaajalle voi osoittaa myös lisäkysymykset kisoihin liittyen.
 Nikko Locastro. Kuva: Jari Huotari
Tuoreessa PDGA: n ylläpitämässä rating-järjestelmän päivityksessä ykköspaikkaa pitää USA:n Nikko Locastro arvolla 1044. Aivan kannoilla seuraavat maailmanmestari Nathan Doss ja European Open -voittaja Dave Feldberg. Parhaat eurooppalaiset löytyvät sijoilta 13 ja 14 , Jesper Lundmark ja Markus Källström (1032 ja 1031), mutta Jussi Meresmaa ei ole kaukana 1028 ratingillään, joka oikeuttaa sijaan 20. PDGA rating lasketaan pelaajan kilpailukierrosten tuloksista, eikä rating-lista ole sidoksissa maailman rankingiin. Eräänlaisena haamurajana pidetään rating-arvoa 1000, johon tällä hetkellä yltää peräti 13 suomalaista.
Tarkista ratingit PDGA:n sivuilta:
Maailman kärki
Suomen kärki
Jaani Länsiö
 Ville Piippo. Kuva: Henry Lehto
Vuonna 2007 Ville Piippo voitti Suomen mestaruuden vain muutaman vuoden aktiivipelaamisen jälkeen. Väkivahva keihäsmies oli toki kokenut kilpailija ja urheilija, ja nopean oppimisen lisäksi fysiikkapuoli oli ennestään huippukunnossa. Villen vinkki ei kuitenkaan liity mitenkään fysiikkaharjoitteluun tai raajojen tehokkaampaan käyttöön, vaan ajatuksella tehtyyn valmistautumiseen. Lue lisää…
 Kari Vesala. Kuva: Saija Lehto
Masters-sarjan viimevuosien hallitsija, jopa ajoittaista ylivoimaa esittänyt Kari Vesala osaa pitkän kokemuksen perusteella välttää oman pelinsä sudenkuopat ja löytää avaimet menestykseen. Ne ovat yksinkertaisesti talvitreenit hallissa, ja sen kyllä huomaa.
− Kun tulin pitkän tauon jälkeen takaisin kilpakentille, pelasin vain kesällä. Kun talven ajan vain lepäili eikä koskenutkaan kiekkoihin, oli kevään ensimmäinen kisa karmeaa rääkkiä kropalle. Lue lisää…
Viime vuonna jo kolmannen kerran maailmanmestaruuden voittanut Nathan Doss on tuoreen maailmanlistan kärkipelaaja. Heti perässä kärkkyvät Will Schusterick, David Feldberg ja Nikko Locastro. Kymmenen parhaan joukkoon mahtuu peräti kaksi eurooppalaista, Ruotsin ykköstykit Jesper Lundmark sijalla seitsemän ja Markus Källström sijalla kahdeksan. Sijat 29-31 ovat suomalaisten valtaamia. Juho Rantalaiho (7k), Seppo Paju (7k) ja Jussi Meresmaa (DGCT) pitävät yllä suomalaista frisbeegolfmainetta hienosti.
Naisten listaa hallitsee Valarie Jenkins perässään Sarah Stanhope ja Liz Lopez. Anne Matilainen (7k) löytyy sijalta 35.
Maailmanlista, miehet
Maailmanlista, naiset
Jaani Länsiö
|
|