SDGO osoitti eurooppalaisten heräävän hiljalleen

Järva vaatii myös rolleritaitoja
 
Eurooppalainen frisbeegolfin ykköstapahtuma osoitti jälleen sen, että lajin kotimaan konkarit hallitsevat pelin salat vieläkin reilusti paremmin kuin vanhan mantereen nousukuntoiset lahjakkuudet. Will Schusterick käväisi kerran jakamassa ykköstilaa epäonnistuneen kierroksen -1 jälkeen, mutta palasi kolmannella kierroksella selvään johtoon paukutettuaan tuloksen -11. Se hipoo täydellisyyttä tavalla, joka ei jättänyt epäselvyyttä lajin ykkösestä tänä viikonloppuna. [...]

Mäntylä lyö kiilaa jenkkitähtien rintamaan

Mäntylä pysyi ykköskortissa huomiselle
Suomen Markus Mäntylä lähtee SDGO:n toiselle kierrokselle hienosti ykkösryhmässä USA:n tähtipelaajien hallitsemassa kilpailussa. Mäntylä piti kierroksen päättyessä ykköstilaa kauan tuloksellaan 58, ja vain Nathan Doss, Dewan Owens ja Anders Swärd pääsivät uhkaamaan Mäntylän kärkeä jääden kuitenkin tasatulokseen. Ykköstilan valtasi kuitenkin karmean pitkälle heittävä Will Shusterick, joka räiski tuloksella 55 selvään johtoon. Hänen [...]

SDGO kerää suomalaishuiput Tukholmaan

Suomalaiset haastajina
Tänä vuonna Euroopan kovatasoisimmaksi kilpailuksi voi huoletta nimetä Tukholman vuotuisen SDGO:n, joka on täksi vuodeksi kohotettu Major-tasoiseksi. Lähes kaikki suomalaiset huippupelaajat Seppo Pajusta Jalle Stooriin ovat mukana haastamassa maailman kärkeä, muiden muassa USA:n Dave Feldbergia ja Nikko Locastroa. Pelaajia on kilpailussa yhteensä 168 kahdessa luokassa, avoimessa ja naisissa. Neljän kierroksen jälkeen sunnuntaina voittaja on [...]