Frisbeeliiton uusi visio ja jäsenmaksumalli

Suomen frisbeeliiton syyskokous hyväksyi hallituksen esitykset sekä visioksi että uudeksi jäsenmaksumalliksi. Seuraavassa on hieman avattu uudistuksen taustoja niille, jotka eivät olleet syyskokouksessa läsnä.

Suomen frisbeeliiton visio 2022

Viime kesän ja syksyn aikana käynnistettiin SFL:n strategiatyö, jonka yhtenä osana järjestettiin mm. jäsenistölle suunnattu kysely siitä, mitä heidän mielestään SFL:n tulisi olla, mihin toimintaan keskittyä ja mihin suuntaan frisbeegolfin harrastamista tulisi viedä. Tämän kyselyn tulosten pohjalta laadittiin seuraava korkean tason visio siitä, mikä on SFL:n tavoitetila seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Selkein painopistealue on seuratoiminta ja sen työn tukeminen. Toistaiseksi seuroja on vähän ja nekin ovat toimintansa kanssa aika yksin – liitosta ei ole juurikaan tukea herunut. Tämä johtuu tietysti siitä, että liitto on hyvin kevytrakenteinen, eikä sillä juurikaan ole käytettävissään resursseja seurojen työn tueksi. Tämä onkin toinen selkeä painopiste tulevaisuuden toiminnan kehittämisessä.

Kuten kaiken toiminnan, myös frisbeegolfin tulevaisuuden perusta on lapsissa ja nuorissa. Nykyisin tälle kohderyhmälle ei ole juuri mitään toimintaa, muutamien seurojen omia koulutustilaisuuksia lukuunottamatta. Tulevaisuuden tavoitteena on vakiinnuttaa frisbeegolfin asema koululiikunnassa sekä käynnistää erilaiset koulutus- ja valmennusohjelmat.

Neljäntenä kehityskohteena on tyttöjen ja naisten saaminen mukaan toimintaan. Ei ole mitään syytä, mikseivät naiset voisi harrastaa frisbeegolfia siinä missä miehetkin, silti harrastajakunnasta vain pieni murto-osa on naisia.

Viimeisenä tavoitteena uudessa visiossa on se, että frisbeegolf tunnustettaisiin tasavertaiseksi muitten urheilulajien joukossa. Mediahuomio on toistaiseksi vielä vähäistä. Frisbeegolfin ammattimainen harrastaminen on toistaiseksi vielä mahdotonta. Tavoitteena on, että Suomesta löytyy laajalta rintamalta maailman huippupelaajia.

Tässä on ohjenuora, jonka varassa kullekin vuodelle laaditaan toimintasuunnitelma (ks. vuoden 2013 toimintasuunnitelma), jota seuraamalla näihin tavoitteisiin pyritään. Myös kunkin jäsenseuran odotetaan huomioivan tämän yhteisen vision oman toimintansa suunnittelussa.

Uusi jäsenmaksumalli

Uuden vision mukaisesti Suomen frisbeeliitto haluaa kannustaa ihmisiä käynnistämään ja ylläpitämään seuratoimintaa. Toisaalta toistaiseksi suurin osa Suomen frisbeeliiton toiminnasta on ollut kilpailutoimintapainotteista, eikä harrastelijoille ole juuri ollut tarjota palveluita. Tähän asti käytössä olleen jäsenmaksu- ja lisenssimallin mukaan kaikki jäsenet ovat maksaneet lähes samansuuruista jäsenmaksua, riippumatta siitä, kuinka paljon he ovat hyödyntäneet SFL:n palveluita. Lisenssimaksu on taasen ollut lähes suoraa läpilaskutusta PDGA:lle. Jäsenseuroilta saamamme palautteen mukaan suuri osa jäsenistöstä ei harrasta aktiivisesti kilpailutoimintaa, joten on kohtuutonta että he joutuvat maksamaan vähemmistön (aktiivikilpailijat) käyttämistä palveluista.

Tämän johdosta kehitettiin uusi malli, joka paitsi kannustaa jäsenistöä osallistumaan seuratoimintaan myös pakottaa jäsenet maksamaan käyttämistään palveluista. Uusi malli pienentää sellaisten seurajäsenten maksuja, jotka eivät osallistu liiton toimintaan, vaan ovat vain jäsenseuran jäseniä paikallisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että seurajäsenten jäsenmaksu on laskettu minimiin, ja maksut on siirretty lisenssimaksuihin. Aiemmin kilpailulisenssi on vaadittu vain isoimpiin kilpailuihin, jatkossa lisenssi vaaditaan aina, mikäli haluaa osallistua SFL:n alaisiin kilpailuihin.

Jotta harrastajapelaajien maksut pysyisivät kuitenkin kohtuullisina, tehtiin lisenssijärjestelmästä kaksiportainen. A-lisenssi vastaa vanhaa kilpailulisenssiä (sisältäen PDGA-jäsenyyden, joka vaaditaan yleensä aina kansainvälisiin kisoihin). A-lisenssi vaaditaan kaikkiin SM-tason kilpailuihin sekä muihin erikseen ilmoitettuihin (esim. pro-tour) kilpailuihin. B-lisenssi vaaditaan kaikkiin sellaisiin SFL:n alaisiin kilpailuihin, joihin ei vaadita A-lisenssiä. B-lisenssi EI sisällä PDGA:n jäsenyyttä.

A-lisenssillä saat siis osallistua kaikkiin kilpailuihin (olettaen että kilpailussa järjestetään luokka, johon sinulla on osallistumisoikeus), B-lisenssillä vain pienempiin kilpailuihin.

Seuraavassa on jäsen- ja lisenssimaksut kaudelle 2013.

Jäsenmaksut jäsenseurojen jäsenille:

  • 2 euroa seuran aikuisjäseneltä
  • 1 euro seuran juniorijäseneltä

Jäsenmaksu muille jäsenille:

  • 35 euroa aikuisjäseneltä
  • 20 euroa juniorijäseneltä

A-lisenssi

  • 55 euroa aikuisjäseneltä
  • 30 euroa juniorijäseneltä

B-lisenssi

  • 20 euroa aikuisjäseneltä
  • 10 euroa juniorijäseneltä

Lisenssin voi hankkia vain Suomen frisbeeliiton jäsen. B-lisenssin ”korottaminen” A-lisenssiksi ei ole mahdollista kesken kauden (toki voi ostaa molemmat, eli A-lisenssin hinta peritään silloin kokonaisuudessaan); kannattaa siis valita suoraan A-lisenssi jos arvelee että sille voi olla tarvetta. Liittymis- ja maksuohjeet löytyvät Jäsenyys-sivulta.

Syyskokouksen pöytäkirja ja muut esitellyt dokumentit löytyvät Arkisto-sivulta.